Uusi-Seelanti on saavuttanut päivittäisen tupakointiasteen viidenkertaisen vähenemisen lyhyessä ajassa. Robert Beaglehole ja Ruth Bonita, kaksi entistä Maailman terveysjärjestön (WHO) johtajaa, väittävät, että vapoinnin nopea yleistyminen on tämän kansanterveydellisen onnistumisen ensisijainen taustatekijä.
Maan tupakkavalvontatoimet käynnistyivät kunnolla vuoden 1990 Tupakkavapaat ympäristöt -lailla (1990), jota seurasi valtakunnallisten lopettamispalvelujen puhelinlinjojen käyttöönotto, nikotiinikorvaushoitojen tukeminen sekä WHO:n tupakkavalvontaa koskevan puitesopimuksen (FCTC) ratifiointi vuonna 2004. Huolimatta aggressiivisista veronkorotuksista ja pelkistetyistä pakkauksista, jotka otettiin käyttöön, kun ”Smokefree 2025” -tavoite hyväksyttiin vuonna 2011, edistyminen pysyi hitaana. Vuoteen 2016 mennessä 15 % koko väestöstä ja 36 % māoreista tupakoi edelleen päivittäin.
Käännekohta ajoittui vuosien 2018 ja 2019 välille. Tuomioistuimen päätös selvensi, ettei Uuden-Seelannin kielto suussa käytettävän tupakan osalta koske höyrystystuotteita. Tämän seurauksena terveysministeriö tunnusti virallisesti e-savukkeet vähemmän haitallisena vaihtoehtona tupakoinnille.
Tämän politiikkamuutoksen jälkeen tupakoitsijoiden määrän lasku nopeutui 3,5 prosentista vuodessa 17,9 prosenttiin vuodessa. Määrä nopeutui myös māorien keskuudessa, kun vuosittainen laskuvauhti nousi 13,3 prosenttiin. Samanaikaisesti vapointikäyttö kasvoi alle 1 prosentista vuonna 2015 arviolta 12 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä.
Vaikka nämä suuntaukset eivät todista suoraa syy-seuraus-suhdetta, Beaglehole ja Bonita korostavat vapoinnin yleistymisen ja tupakoinnin vähenemisen välistä tiivistä ajallista yhteyttä. Heidän mukaansa vaikka perinteiset keinot, kuten korkeat verot, ovat hyödyllisiä, ne eivät yksinään riitä. Tarvitaan säännelty pääsy palamattomiin nikotiinituotteisiin, jotta voidaan suojella niitä, joihin tupakoinnista aiheutuvat haitat vaikuttavat eniten.
